TERVEELLINEN AAMUPALA x 6

21. tammikuuta 2017

Aamupala on se päivän tärkein juttu, oot varmaan joskus kuullut ennenkin? Mulla ei ainakaan lähde päivä käyntiin ilman sitä joka -aamuista smoothieta tai vaikka chiavanukasta. Joo, välillä on ihana syödä myöhäinen aamiainen pitkän kaavan mukaan herkutellen ihanilla croisanteilla ja tuoremehulla.
Kaikista eniten kuitenkin nautin aamuista kotona, hitaasti heräämisestä, kun Mosku tulee viereen ja vaati ylös märän muiskauksen voimin ja Bella laulaa joka aamuisen aamutoivotuksensa häntä iloisesti heiluen. Kotona aamulla puoli -nakuilusta niin paljon kuin lystää, ja on ihana kaivaa pakkasesta ne itse -tai äidin kesällä metsästä keräämät mustikat ja heittää blenderiin muiden hyvää tekevien raaka-aineiden kanssa ja pyöräyttää viileä smoothie. Nauttia se ison vesilasin kera ja tsekata mailit ja selailla somet läpi kiireettä. Ehkä pujahtaa aamiaisen jälkeen vielä hetkeksi peiton alle; tää on se mun ja Bellan bravuuri, siinä on parhain kaveri ikinä aamu-unien jatkamisessa. ♥



Kokosin kuusi vinkkiä ravitsevaan aamupalaan ja sellaiseen mistä tulee oikeasti hyvä olo ja jaksaa jatkaa päivää hyvällä energialla, ilman hiilariähkyä. Onko näistä joku sunkin lemppari?

1. Lusikoitava smoothiebowl! Tää onkin aika simppeli juttu, niinkuin kaikki muutkin tässä listalla. Voit tehdä bowli -pohjan haluamistasi marjoita ja esim luonnon jogusta, kaurahiutaleista, avocadosta, hedelmistä, proteiinijauheista -ja superfoodeista. Muistat vain lisätä marjojen ym joukkoon maltillisesti nestettä! Sitten vain luovuus valloilleen ja päälle keko marjoja, hedelmiä, kookoslastuja, mitä ikinä!

2. Kakkosena perus smoothie. Tää on mun oma lemppari, silllä mielummin aamulla juon aamiaisen kun pureskelen mitään kiinteää. Ja smoothie on tietty siitä kiva, että sen voi hyvin napata kiireessä mukaan ja nauttia matkalla! Peruspohja mun aamusmoothieen menee jotakuinkin näin; 200g nestettä (luonnon jogua, mantelimaitoa tms) 100g - 150g jäisiä marjoja pakkasesta, n. 30g Voimaruoka protskujauhetta, n, 20g kauraleseistä ja esimerkiksi chiansiemeniä pari ruokalusikallista tai puolikas avocado. 

3. Protskupannukakku tai banaaniletut. Jos aamulla on enemmän aikaa niin nää on ihan kiva vaihtoehto myös! Päälle reilusti hedelmiä tai marjoja tietenkin!

4. Ihana viileä nice cream! Tätä varmasti tulen syömään kesäaamuisin todennäköisesti paljon. TÄMÄN postauksen tsekkaamalla pääset nice creamin ytimeen!

5. Chia -pudding. Reilusti chiansiemeniä tupoamaan haluamaasi nesteeseen yöks, esim joguun tai kookosmaitoon tms. Aamulla sulla on jääkaapissa odottelemassa valmis chiavanukas! 

6. Viimeisenä perus luonnon jogurtti, jonka päälle tuoreita marjoja ja esimerkiksi kaakaonibsejä! Jos jokin aamu ei huvita sotkea blenderia, niin tässä nopea vaihtis pieneen aamiaiseen.

Tähän voisi vielä listata kaurapuuron ja tuorepuurot, mutta mä en ikinä ole oppinut niitä syömään, en vaan tykkää puurosta. Syön kaurahiutaleet mielummin smoothien seassa jauhettuna.

Kun aamupalalla on sopivasti hiilareita, reilusti proteiinia ja hyviä rasvoja, jaksaa aamupäivän paljon paremmin kuin esimerkiksi leipää puputtamalla! 

Aurinkoista viikonloppua!

XOXO

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

FOLLOW ME ON INSTAGRAM @MIIASAARIN

© M I A Creative. Design by FCD.