JACUZZI TIME!

12. joulukuuta 2017


Igluilun päätteeksi päästiin kivaksi ylläriksi vielä iglun luovuttamisen jälkeen nauttimaan porekylvystä maailman upeimmissa maisemisssa! Poreilun jälkeen olo oli ihanan rentoutunut ja onnellinen. Tästä oli hyvä jatkaa seuraavaan kohteeseen - heti poreilun jälkeen suunnattiin syömään muutamat sushit ja härkäwokit! 

Levin Igluilla on siis mahdollisuus vuokrata jacuzzi aivan omaan käyttöön. Poreamme sijaitsee Revontulitalossa ja siellä on muuten myös sauna käytettävissä poreilun yhteydessä!


Vitsit, katsokaa nyt näitä maisemia! Edelleen katselen näitä kuvia hymyssä suin. Oli kyllä aivan täydellistä pujahtaa lämpimään kylpyyn ja laittaa poreet päälle - oma rauhoittava hetki täydellisessä hiljaisuudessa lumen leijaillessa hiljaa Utsuvaaran henkeä salpaavan maiseman ylle.


Marianne kirjoitti juuri hurjan hyvän postauksen siitä, että pitäisi osata enemmän nauttia vain hetkestä, eikä aina katsoa ensimmäiseksi kameran ruudun läpi. Meilläkin kävi poreilun lomassa jälleen niin, että kuvausinto meinasi viedä kaiken ajan ihan huomaamatta. Mutta ehdittiin me onneksi myös rentoutuakkin!

Useimmiten työt vain on pakko hoitaa ennen nauttimista. Eikä se oikeasti haittaa yhtään: tästähän nautin ja se innostus mahan pohjassa on kutkuttava, kun on jokin upea kuvauskohde edessä!



Tietenkin on niitäkin hetkiä kun sommittelu ja kaikki muukin ärsyttää, mutta se onneksi unohtuu nopeasti. Juuri nyt kun päivänvaloa riittää päivässä vain pariksi kolmeksi tunniksi, töitä on kasaantunut hirveästi, kun ei vaan ehdi kuvata kaikkia projekteja kerralla. Mikä lisää tietenkin stressiä deadlineista.


Viime päivät on menneet työntouhussa ja eilen kuvailin yhtäaikaisesti peräti neljää projektia. Onneksi on pikkusisko, (ja iskä joka haki havuja kuvausta varten ulkoa ties monetta kertaa jo parin kuukauden sisällä) joka auttoi selviämään urakasta, ja nyt voi olla hyvillä mielin kun sai töitä taas vähän eteenpäin. 

Parissa tunnissa pystyy yllättävänkin paljoon halutessaan, vaikkei se ehkä se stressittömin tapa olekkaan työskennellä. 



Haluaisin kuitenkin muistuttaa, että vaikka kaikki saattaa vaikuttaa helpolta, pieneltä kuvien räpsimiseltä ja matkustelulta, kuvien takana on kuitenkin valtavat määrät työtunteja, niin suunnittelun, sommittelun, mahdollisesti kuvauskohteiden valmistamisen ja kuvaamisen takana. Kuvien valitsemista ja editointia unohtamatta, päivittäistä sähköpostien lukemista ja kirjoittamista.  Plus välillä kaamean tavara määrän roudaamista paikasta toiseen, vain kuvauksia varten. 

Työnkuvaan vain kuuluu tämä, ja olen tosi onnellinen että mulla on ollut mahdollisuus olla niin monessa mukana! Olen niin kiitollinen mun rakkaille läheisille jotka on tukeneet mua tässä omassa jutussani alusta alkaen, muulla ei ole väliä.

Nyt lopuksi täytyy kuitenkin todeta, että voisi joulupyhien aikaan ottaa enemmän myös sitä sometonta aikaa itselleen, tee säkin niin! <3

Lähetä kommentti

FOLLOW ME ON INSTAGRAM @MIIASAARIN

© SWEET BITES. Design by FCD.